Minkälaista on Valmentamon Life Coach opiskelu?

Tämän postauksen tarkoitus on vastata teidän kysymyksiin sekä myös antaa realistisempaa kuvaa opinnoista, sillä ainakin minusta tuntuu, että kaikki eivät ihan tiedä tai ymmärrä mistä tässä on kyse. Kiitos kaikista kysymyksistä instagramissa, toivottavasti saat tässä postauksessa vastauksen!

Yleisimmät kysymykset olivat: mitä te oikein koulupäivinä teette ja minkälaisia valmentajia teistä oikein tulee?

Valmentamo on yksi taho opiskella Life Coachiksi ja hyvin arvostettu sellainen Suomessa. Katsoin tätä koulutusta itse ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten ja ajattelin, että tän mä joku päivä käyn!

Koulutuksen tarkoitus on minun mielestä hyvin monipuolinen. Toisaalta se on kuukausien henkilökohtainen valmennusmatka ja toisaalta taas antaa niin paljon valmiuksia toimia valmentajana. Tässä koulutuksessa olen jokaisesta päivästä saanut paljon niin henkiölökohtaisesti kuin valmentajana. Olen koulutuksen aikana henkilökohtaisessa elämässäni avannut itselleni kipeitä asioita, asettanut tavoitteita, luonut suunnitelmia, työstänyt uskomuksiani, uskaltanut unelmoida enemmän… olen ottanut valtavasti isojakin askeleita koulutuksen aikana omassa elämässäni, koska tämä on luonut siihen mahdollisuuden. Koska toimin ennen koulutusta sekä sen aikana hyvinvointivalmentajana, olen saanut jo nyt mm. lisää itseluottamusta tekemiseeni, uusia ideoita uralleni, paljon työkaluja ja menetelmiä, joita olen jo hyödyntänyt asiakastyössäni monella tavalla sekä olen päässyt selkeyttämään sitä minkälainen valmentaja minä todella olen ja minkälaisten asioiden parissa haluan työskennellä. Ja valmistuminen on vasta edessä!

Kuulemani mukaan osa ilmoittautuu koulutukseen ajatuksenaan nimenomaan se oma matka, oma kasvu, mutta ei ole ehkä ajatellutkaan aikooko itse valmentaa muita koskaan. Tämä on siis toisaalta kuin liki vuoden kestävä oma henkilökohtainen valmennus, joka varmasti tulee tekemään elämästäsi parempaa. Se ei pakota sinua tekemään valmennustyötä valmistumisen jälkeen.

Mukaan keho, mieli, tunteet… kokonaisvaltaista työskentelyä. Tässäkin luodaan suunnitelmaa askel kerrallaan minun omaan isoon tavoitteeseen.

Koulutusta on takana seitsemän kuukautta. Olen tänä aikana kasvanut ihmisenä sekä valmentajana ehkä enemmän kuin koskaan. Joskus se oikein hämmästyttää, että mitä tässä oikein tapahtuu. Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.

Itse hain tähän koulutukseen, koska kaipasin jotain syvempää yhteyttä ihmisyyteen, valmentamiseen, hyvinvointiin… Halusin mennä pintaa syvemmälle mieleen ja tunteisiin. Koenkin, että tämän koulutuksen tarjoama sisältö on ollut juuri sitä. Koulutuksessa on käyty läpi monia teemoja kuten ura, talous, ihmissuhteet, luovuus, muutos, unelmat, arvot, uskomukset, kokonaisvaltainen hyvinvointi… ja luvassa on vielä mm. työyhteisövalmennusta, markkinointia ja oman brändin luomista. Koulutuksessa viime syksy oli hyvin henkilökohtaista matkaa ja kuluva kevät taas kasvua valmentajaksi.

Itse opinnot koostuvat teoriasta ja valmentamisesta. Valmistumme 125 valmennustunnin ja ison lopputyön tekemisen jälkeen ja koulutus kestää noin 10 kuukautta. Haluan tässä kohtaa korostaa, että me todella opiskelemme eli opimme uutta koulutuksessa. Opintoihin kuuluu teoriaa aiemmin mainittuihin teemoihin liittyen, mutta isossa osassa on myös valmentaminen: niin harjoitusvalmennettavien kuin toistemme valmentaminen koulutuspäivien aikana. Meille kertyy siis paljon tietoa koulutuspäivinä, mutta myös erilaisia taitoja.

Jokainen koulutuspäivä on ollut hyvin antoisa ja olen aina oppinut uutta. Luotan myös täysin siihen, että näin on jatkossakin.

Meillä on kaksi-kolme lähiopetuspäivää kuukaudessa eli yhteensä 30. Lisäksi syksyllä minulla oli viisi harjoitusvalmennettavaa ja nyt keväällä 10 sekä kaksi ryhmää. Tietysti kyllä tässä jatkuvasti tekee omaa matkaa ja myös pohtii omaan valmentajuuttaan. Mitä koulupäivinä sitten oikein tapahtuu? No aloitamme klo 10 ja lopetamme klo 17. Jokainen päivä alkaa niin, että rauhassa saa tulla nauttimaan aamuteen/kahvin ja sitten klo 10 hiljennymme läsnäoloharjoitukseen. Yhteen päivään liittyy aina yksi oma teema ja sitä käymme usein läpi ensin teoriana ja sitten valmennamme toisiamme. Välissä on taukoja ja monia rentoutus/läsnäolo/mielikuvaharjoituksia. Teoria ei suinkaan ole puuduttavaa istumista powerpointin ja ”kirjoita kaikki vihkoosi” kanssa, vaan kouluttaja kertoo asiat hyvin innostavasti ja rennosti, keskustelemme, vaihdamme kokemuksia ja näkemyksiä.

Sitten usein saamme uusia erilaisia työkaluja, menetelmiä ja harjoituksia, joita iltapäivän aikana käymme läpi toinen toisiamme valmentaen. Mukana on niin maalausta, piirtämistä, kuvia, kehoa, mielikuvia, kirjoittamista kuin erilaisia NLP-tekniikoita. Olemme päässeet siis itsekin kokeilemaan hyvin erilaisia valmennustekniikoita ihan alusta saakka. Tässä nousee esiin juuri se: kun olette pareittain ja toinen valmentaa sinua, sinä saat olla ikään kuin asiakas, täysin oma itsesi ja ottaa valmennuksen vastaan koskien omaa elämääsi. Näissä hetkissä on minunkin uskomuksia rikottu ja unelmia kartoitettu! Todella antoisaa. Mitä enemmän itsestään antaa, sitä enemmän voi myös saada. Minäkin olen useamman kerran sielä itkenyt niin surusta kuin helpotuksesta, koska olen hyvin avoimesti jakanut omaa elämääni. Tietysti itse valitset kuinka paljon annat itsestäsi, mutta suosittelen olemaan täysillä mukana.

Kirjoitamme päivien aikana myös itse vastauksia erilaisiin harjoituksiin.

Erilaiset työkalut ja harjoitukset ovat olleet niin ihania. Olen niiden kautta päässyt eteenpäin omassa elämässäni kuin hyödyntänyt niitä asiakkaideni kanssa. Ne ovat myös inspiroineet minua luomaan jotain täysin uutta ja omaa, jonka kautta tehdä työtäni.

Koulutuspäiviin vaikuttaa paljon se ryhmä, kaikki muut ihmiset. Meillä on aivan ihana ryhmä, täynnä erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteista, mutta kaikilla on kiinnostusta kuitenkin itsensä ja elämänsä syvempään tutkiskeluun. Halua ehkä ottaa elämästä enemmän irti ja auttaa muita myös. Koulutukseen haetaan hakemuksella, mutta sanoisin, että jos sinua kiinnostaa tällaiset teemat, haluat tehdä syvempää tutkimusmatkaa itseen, haluat työskennellä hyvinvointi-alalla ja koet olevasi syvemmällä tasolla kiinnostunut elämästä ja ihmisyydestä niin tämä on sinun paikkasi. Sinulla ei tarvitse olla aiempia koulutuksia tai työkokemusta valmentamisesta. Täällä sitä opitaan!

On pakko sanoa, että jännitti aloittaa opinnot uusien ihmisten kanssa, mutta meille on muodostunut hyvin antoisa ja tiivis ryhmä! Vaikka olen selkeästi joukon nuorin, ensimmäistä kertaa olen koulussa aikuisiällä, jossa se ei haittaa. Mäkin kuulun tähän ryhmään! Meistä jokainen saa myös olla juuri se kuka on, koulutuspäivissä kaikki tunteet sallittu, jaamme hyvin henkilökohtaisiakin asioita ja meistä jokaisesta tulee erilaisia valmentajia.

Jos mietitte minkälaisia valmentajia sieltä oikein valmistuu, niin 11 täysin erilaista. Jokaisen oma persoona ja tausta vaikuttaa niin paljon, vaikka samoja asioita olemmekin koulutuksessa oppineet. Lisäksi työllistyä voi monella tavalla, joista minun valitsema yrittäjyys on yksi tapa.

Meidän koulutuspäivissä esiintyy myös sellaisia asioita, joita ei varsinaisesti koulutukseen kuulu. Olette ehkä instagramista huomanneet, että erilaiset korttipakat, eteeriset öljyt tms. ovat meidän suosiossa ja meillä on myös hyvin syvällisiäkin keskusteluita ja sanat ”energia” ”universumi” ”maailmankaikkeus” tms. kyllä liikkuvat keskusteluissa. Nämä johtuvat täysin siitä, että me olemme ryhmänä kiinnostuneita tällaisista asioista, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Tähän liittyen haluaisin nostaa esiin vielä yhden mielestäni täysin väärän ajatuksen siitä, että olisimme joukko ihmisiä kieltämässä elämän negatiivisia tunteita ja kokemuksia, näkisimme vain pelkkää ihanaa ja yksisarvisia sekä istumme sielä vain ringissä toivomassa universumilta kaikkea hyvää ilman, että teemme itse yhtään mitään. Saati, että tätä me myös valmentaisimme muille ja neuvoisimme valmennettavia päättömästi. Nämä eivät pidä paikkaansa.

Valmmennus perustuu ratkaisukeskeisyyteen, positiiviseen psykologiaan, kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen, urheilupsykologiaan ja NLP-tekniikoihin. Me emme valmentajina neuvo, vaan mahdollistamme erilaisin menetelmin asiakkaan oivaltamaan elämälleen tärkeitä asioita hänen hyvinvointinsa ja onnellisuutensa tähden. Me käytämme hyödyksi oppimaamme teoriaa sekä harjoitusten avulla pyrimme oikeasti ratkaisukeskeisyyteen: asiakas oivaltaa jotakin omalle elämälleen merkityksellistä, asettaa tavoitteita ja saavuttaa niitä.

Joulukuun luovuuspäivät olivat minulle niin iso juttu: työkaluina maalaus ja piirtäminen. Kukapa olisi uskonut miten antoisaa se on! Tämä sytytti uskalluksen mm. oman kirjan kirjoittamiseen sekä toi taas maalaamisen harrastukseksi arkeen.
On todella huikeaa kuulla ja nähdä minkälaisia asioita usein kokonaisvaltaisesti valmennettavien elämässä tapahtuu ja muuttuu parempaan. Harjoitusvalmennuksissa on ollut hyvin yleistä, että vaikka tapaamme tiheästi viikon välein, siinä välissä on voinut tapahtua vaikka mitä, kun valmettettava on kokenut jonkun oivalluksen. Minä en siis käske, vaan asiakas oivaltaa ja saavuttaa tavoitteensa.

Jos kiinnostuit koulutuksesta tai olet halukas harjoitusvalmennettavaksi niin suosittelen seuraamaan Valmentamoa facebookissa. Heillä on sielä tapahtumia infotilaisuuksista, joihin voi mennä tutustumaan lisää tähän koulutukseen sekä arvontoja, joissa voi voittaa harjoitusvalmennuspaikan. Koulutuksia järjestetään Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä, joten infoiltoja on useammilla paikkakunnilla sekä valmennettavia kaivataan myös eri puolilta Suomea.

Kouvolan ryhmä, jossa minä olen niin ei toistu ainakaan tietääkseni jatkossa. Mutta muilla paikkakunnilla alkaa pian sekä syksyllä koulutuksia. Koulutuksen hinta on 6200 euroa (sis. alv 24%).

Voit tutustua lisää Valmentamoon myös täältä: http://valmentamo.fi/

Tällaisissa vuokratiloissa Kouvolassa olemme; isot tilat, sohvat, pöytä, keittiö…

Tässä vielä opiskelutovereideni ajatuksia koulutuksesta:

”Antoisinta on se, että saa keskittyä omaan itseensä asiantuntevalla ohjauksella. Ja se positiivisuuden ilmapiiri. Ymmärtää tai kirkastaa käsitystä siitä, että omat ajatukset on kuitenkin muokattavissa vaikka miten olis huono moodi. Ihan oman itsensä hallittavissa. Tietoisuuden kirkastaminen oman alitajunnan valtavasta voimasta. LC on kuin mekaanikko, joka hoitaa ja huoltaa pään sisäistä rataksistoa toimimaan joustavasti ja oikein. Yllättävää on harjoitusten toimivuus… Välillä hämmästyttää todella.”

Antoisinta harjoitukset, kaikki työkalut, niinkun ”henkilö” sano et saa keskittyä itseensä ja itsensä muokkaamiseen.
Yllättänyt miten oikeesti harjoitukset ja valmennukset toimii itsekullakin. Ja myös Valmennettaviin. Muuta oleellista on se positiivisuus, voimaantuminen, saa olla oma itsensä, päästää tunteensa irti, hyväksyntä, ryhmähenki ja ennen kaikkea se järjettömän hyvä fiilis jokaisen jakson jälkeen.”

”Antoisinta on se, että kaikki mitä opiskellaan on mielenkiintoista ja käytännönläheistä. Yllätyksenä on tullut kuinka opinnot ovat oikeasti vaikuttaneet positiivisesti kaikkiin elämänalueisiin. Uskallus ja luottaminen itseen valmentajana lisääntyy koko ajan. Ryhmän hyväksyntä, kannustaminen, tukeminen ja yhteishenki on ollut hienoa ja eteenpäin vievää ❤️ ”

Olen täysin samaa mieltä kaikesta! Koulutus antaa niin paljon, huikea ryhmä, ilo osallistua päiviin, harjoitukset voivat todella joskus olla ihan käsittämättömiä lopputulosten suhteen ja koulutuksesta tulee aina hyvä fiilis.

Muutama kuukausi vielä jäljellä ja sitten valmistun! En malta odottaa sitä. Olen kuullut huhuja, että valmistumispäivä on niin antoisa. Toisaalta ei ihmekään, kun koulutus loppuu ja upean ryhmän kanssa työskentely ainakin siltä osin loppuu. Meistä otettiin myös kuva koulutuksen alussa ja sitten muistelemme miten olemmekaan kasvaneet vuoden aikana. Sitä päivää odotellessa kesäkuun alussa ❤ -Krista

Viime lähipäivinä kirkastui ajatukset koskien ryhmävalmennuksia ja suunnittelemani kiertue sai kunnon sisällön! Niin siistiä! Minä ja fläppitaulu valloitetaan Suomea.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s