Mielenterveys: voin huonosti, olenko siis huono ihminen?

Tätä on tullut joskus pohdittua ihan tosissaan.

Tänään vietetään Maailman mielenterveyspäivää ja tietysti näin tärkeässä aiheessa kirjoitan myös omia ajatuksia. Etenkin kun teemana on nyt nuorten mielenterveys tässä muuttuvassa maailmassa ja halutaan tuoda näitä asioita näkyvämmiksi, poistaa leimoja.

Totuushan kuitenkin on, että puolet ihmisistä sairastuu elämänsä aikana jonkinlaiseen mielenterveydenhäiriöön. Et ole yksin ja asioista pitää voida puhua.

Toki on sanottava, että onneksi olemme menossa parempaan suuntaan! Asioita tuodaan yhä enemmän esille, ihmiset jakavat omia tarinoitaa, tänään on mahdollisuus jopa osallistua Mind Prideen. Tätä lisää.

Itselleni vuodet 2012-2014 olivat erityisen vaikeita, vaikeimpia tähän asti. Silloin olin todella pohjalla, mieliala oli hyvin matala, jatkuvia ikäviä ja negatiivisia ajatuksia, en pystynyt käymään koulussa, ei mielenkiintoa juuri mihinkään, syömisen kanssa selkeitä ongelmia… Tähän toki puututtiin ja minulle suositeltiin apua mm. koulukuraattorin ja psykologin puolesta.

En kuitenkaan halunnut ulkopuolista apua. Häpesin sitä, en halunnut olla entistä huonompi ja riittämättömämpi kuin jo olen. En halunnut olla hullu.

Näin mä todella ajattelin muutamia vuosia sitten. Toki tämäkin koski aikalailla vain itseäni. Kun oli jo valmiiksi sellainen olo, että olen erilainen, heikko ja riittämätön, en todella halunnut jakaa sitä muille ja pyöritellä niitä asioita. En ollut valmis kohtaamaan omia tunteitani, joita sisälleni kätkin.

Toisaalta ajattelin myös, että enhän minä voi olla sairas. Mutta nytpä kysynkin, että miksi en? Kykenin kätkemään asioita hyvin sisälleni. Kaikki kun ei todella näy ulospäin.

Noista ajatuksista ja tunteista on päästy pitkälle ja moni teistä tietää miksi. (Se olisi toinen tarina, mutta 2014 elämänmuutos johti siihen). Vasta viime vuonna kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa psykologilla. Se oli ehkä erikoista sen vuoksi, että koin voivani todella hyvin verrattuna siihen minkälainen vointini joskus oli, mutta sisälläni oli vielä joitakin ovia, jotka vaativat avaamista. Koin olevani nyt valmis puhumaan niistä ja kävin pidemmän jakson koulupsykologilla.

krista 3

Jälkikäteen ajattelen: olisimpa tehnyt niin aiemmin. Olisimpa ottanut avun vastaan.

Silloin kun on jo valmiiksi energiat lopussa, mieli maassa, tuntee olonsa huonoksi ei vain ehkä kykene siihen. Mä hankin itselleni apua vasta, kun olin ensin hieman omin avuin päässyt ylös kuopasta. Mutta järkevintä olisi varmasti ollut silloin jo ottaa apu vastaan. Musta vain tuntui, että se olisi niin leimaavaa (vaikka kukaan ei olisi ehkä edes saanut tietää). En halunnut olla vielä erilaisempi. En halunnut saada diagnoosia mihinkään, koska se leimaisi minut.

Nyt olen toki jo myös saanut ikää hieman lisää, kokemusta ja näkemystä asioihin. Tänään ei hävetä yhtään kertoa omista psykologikokemuksista tai siitä miten huonosti voin joskus. Eikä tunnu yhtään siltä, että avun vastaanottaminen olisi jotenkin noloa ja häpeällistä. Saatika, että se leimaisi minut huonommaksi ihmiseksi.

En ole arvottomampi ihminen, vaikka tarvitsisin apua.

Pitkä matka on tultu niistä itsesyyttely, ahdistus, masennus ja syömiseen liittyvistä häiriökäyttäytymisistä. En kuitenkaan ole täysin eroonkaan niistä päässyt, mutta ei hätää, hyväksyn ja elän niiden kanssa. Sekin on jo helpottavaa, että kohtaa itse oman sisäisen maailman. Vielä tänäkin päivänä nuo vuodet vaikuttavat minuun ja etenkin tunnetaidot ja syömiseen liittyvät asiat vaativat minulta huomiota. Joskus jännitän, että saako joku tietty tapahtuma/tilanne mielen matalaksi tai joudun todella puntaroimaan onko omat syömistapani nykyään terveitä vai sairaita. (Sairaudessa ei toki ole mitään vikaa, se ei tee minusta huonompaa ihmistä, mutta en todella enää halua tuntea sitä sisäistä tyhjyyttä tai toisaalta tummaa möykkyä. Tai olla siinä tilanteessa, että ruoka ottaa hallinnan, siitä tulee elämän keskipiste, syön syön ja syön loputtomiin…)

Kuitenkin on selvää, että näistä asioista pitää saada puhua. Näistä asioista syntyvä leima ei ole ok eikä kenenkään tulisi hävetä itseään. On surullista miten moni jättää häpeän, kieltämisen, vähättelyn, pelon… vuoksi avun hakemisen tai vastaanottamisen välistä. Se ei tietysti ole yksilön vika, tai oikeastaan ketään ei tarvi syytellä (koska en pidä siitä), mutta meistä jokainen voi tehdä jotakin asialle.

  • Mieti miten itse puhut muista.
  • Mieti asetatko sinä leimoja muille ihmisille.
  • Kysy itseltäsi ja toisilta ”Mitä kuuluu?”
  • Luo ympärillesi hyväksyvää ilmapiiriä.
  • Unohda stereotypiat äläkä aseta ennakkoluuloja.
  • Älä vähättele omia tai toisen tunteita.
  • Jaa omaa tarinaasi.
  • Ole läsnä toisille.
  • Uskalla pyytää apua ja vastaan ota sitä jos tarjotaan.
  • Älä jää yksin.

 

Olin itse oman elämäni pahin vihollinen. Minulla oli rakkautta ja tukea ympärillä, mutta en ottanut sitä vastaan. Sulkeuduin omaan kuoreen. Enää ikinä en aio tehdä niin.

Jatkossa aion myös avoimesti kertoa omia kokemuksiani ja ammentaa niistä myös itse voimaa. Kysyn miten läheiseni voivat (Tätä en ole osannut kovinkaan paljon miettiä ennen kuin vasta nyt. Osaksi toki siksi, että itse voi niin huonosti.) En aseta leimoja mielenterveyteen liittyen. Kohtaan ihmisen ihmisenä.

Poistetaan yhdessä leimoja ja stigmaa. Tuodaan nämä asiat esille eikä pidetä niitä enää näkymättöminä. Sillä, ennakkoluuloisella asenteella verhottuna syytöksiin, häpeän luomisella ja välinpitämättömyydellä ei saavuteta mitään.

Tällä hetkellä en käy juttelemassa missään, pidän huolta omasta mielestäni omilla keinoilla. Mutta tiedän kuitenkin, että jotakin minun täytyy aina tehdä, joka päivä. Tuntuu siltä, että olen kuopasta päässyt ylös, mutta reuna on joinakin päivinä niin lähellä, että sinne helposti horjahtaa takaisin.

Entä sinä? Miten sinä voit juuri nyt? ❤ -Krista

krista1

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s