Lasten häpeä omasta kehosta

Eilen YLE uutisoi siitä, että alaikäiset kokevat häpeää omaa kehoa kohtaan Lue teksti täältä

Mä olin ensin todella surullinen, en yllättynyt. Sitten mietin omia kokemuksia ja syitä tälle asialle.

Tässä maailmassa on niin paljon ihmisiä ketkä kokevat häpeää ja epävarmuutta omaa kehoa kohtaan, että en yhtään ihmettele lapsienkin kokevan niin. Musta tuntuu kuitenkin, että alle kymmenessä vuodessa, jopa muutamissa vuosissa, tilanne on mennyt pahempaan suuntaan. Vai tuntuuko musta vaan sille, koska kiinnitän paljon huomiota tällaisiin asioihin?

Mitä mieltä sä olet? 

Mulle tuli heti ensimmäisenä mieleen nämä kolme syytä tälle:

  1. Kiusaaminen
  2. Aikuisten esimerkki erityisesti kotona
  3. Some

Tietenkään kyse ei välttämättä ole kaikista näistä tai yhdestäkään, varmasti jollakin toisella olisi erilainen lista. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kiusaaminen on se mikä mulla on vaikuttanut. Toisaalta taas jos asiaa oikein pyöritää niin kyllähän kotona olisi voinut olla enemmän keskustelua siitä oman itsensä ja kehonsa arvostamisesta (meillä kotona hyvin neutraalisuhde ihmisen kehoon, ei kehuta eikä mollata ja sitä teen oikeastaan itsekin tänäpäivänä) mutta toisaalta en myöskään tuonut esille omia ajatuksiani, joihin vanhemmat olisivat voineet tarttua. Sitten taas he, joiden sanat mua satutti niin olisiko heidän kotona voitu käydä myös keskustelua siitä miten toisista ihmisistä puhutaan, mitä sanotaan, mitä ei sanota…

 

Vanhemmilla on iso rooli ja merkitys. He antavat mallia lapsille: kuinka puhua muista ja kuinka puhua myös itselle.

Mua suoraansanottuna raivostuttaa, että aikuiset mollaavat muita ihmisiä lasten kuullen. Ja jos aikuisetkin somessa huutelee toisille mitä sattuu niin minkälaista mallia ne antaa lapsille kotona? Mua itseä jännittää ehkä eniten se, että mikäli tulevaisuudessa saan lapsia, kuinka he kokevat sen miten puhun itselleni? Mä haluaisin äitinä vahvistaa sitä, että itseä kehutaan sekä kannustetaan ja me ollaan kaikki aivan hyviä, riittäviä, kauniita, sopivia, oikeanlaisia… Jos aikuinen puhuu itselleen rumasti, eikös se lapsikin opi sen siinä vierellä?

Mun mielestä myös kouluissa pitäisi puhua enemmän tällaisista asioista: minäsuhteesta, kehonkuvasta, itsetunnosta. Nykyään niistä ehkä puhutaankin? Ja syynä sille onkin ehkä se, että sitä puhetta tarvitaan enemmän kuin koskaan ennen. Mä haluaisin itsekin käydä kouluissa kertomassa omaa tarinaani ja jakaa ajatuksia näistä aiheista.

Vielä viisivuotiaana lapsi on hyvin kehotietoinen ja osaa rakastaa itseään sellaisena kuin on. Sitten jotakin tapahtuu ja jo muutaman vuoden päästä pienen lapsen ajatusmaailma voi olla ihan toinen.

Luin jostakin, että joku lapsi on kahdeksanvuotiaana laihdutuskuurilla, liikkuu hulluna, käy puntarilla joka päivä… miten helvetissä me ollaan tähän tultu? En halua missään nimessä syytellä ja osottaa sormella ketään, tämä on vain yleinen toteamus. Näitä tarinoita olen nimittäin lukenut viime aikoina paljon! Kyse on lapsesta, kenellä mun mielestä ei pitäisi olla minkäänlaisia paineita omasta itsestään.

Toki mä tiedän itsekin sen, että esim. kiusaaminen voi olla kova paikka ja se voi näkyä hyvin vakavina ajatuksina sekä tekoina lapsen käyttäytymisessä. Nykyään useilla lapsilla on aika karua se kielenkäyttö ja miten muita kohdellaan. Viime viikolla joku kertoi somessa, että hänen kuusivuotias oli sanonut jollekin toiselle lapselle päiväkodissa: saatana oot iso! Tämän jakanut vanhempi nauroi tälle asialle ja oli ”Hehhehh, kylläpä nuo lapset kaikkea keksii.” No ompa vitun hauskaa. Eihän tällaselle pidä nauraa ja ei kai tollasia päästä keksitä? Kyllä mä luulen, että joltakin, kenties kotoa, on saatu vähän mallia ja sanavarastoa. Päästään taas siihen kuinka suuri merkitys aikuisilla on esimerkin näyttäjinä sekä siinä miten lasten käytökseen reagoidaan.

Minkälaista arvoa aikuinen laittaa lapsen sanoille ja käytökselle? Pistetäänkö kaikki lapsuuden ja ymmärtämättömyyden piikkiin vai opetetaanko lapselle hyvät käytöstavat sekä kuinka toisia kohdellaan?

Kiusaamisen vaikutuksen sekä aikuisen esimerkin lisäksi on toki sosiaalinen media. Mä oon itse liittynyt someen vasta 16-vuotiaana eikä siitäkään ole kuin kuutisen vuotta. Nykyään taas yhä useampi lapsi on jossakin sosiaalisen median kanavassa: facebookissa, instagramissa, snapchatissä, youtubessa… ja kyllähän se niin on, että sieltä löytyy kyllä kaikenlaista roskaa myös lapsille ja mikä mahdollisuus kiusaamiselle! Lapsetkin jo vertaavat helposti itseään muihin. On tullut vastaan myös monta julkaisua siitä, että lapset kiusaavat toisiaan esim. perustamalla instagramiin tilin nimellä ”veeraonpaska” ja siellä jakavat kyseisen Veeran kuvia sekä mollaavat. Tai että joukolla mennään kommentoimaan jonkun toisen kuviin tai lähetetään ilkeitä viestejä. Jälleen: mitä helvettiä?

On varmasti monta syytä sille miksi lapset kokevat epävarmuutta ja häpeää. Mutta tärkeintä mun mielestä olisi se, että aikuiset ohjaavat lapsia ja asioista keskustellaan. Somea kun ei saa hävitettyä maailmasta eikä kiusaaminenkaan hetkessä lopu. Mutta me aikuisena voidaan vaikuttaa siihen miten:

  • me itse puhumme muista sekä itsestämme lasten kuullen
  • mitä me sanomme lapsille heistä itsestään
  • miten me itse käyttäydymme somessa (jonkun lapsi voi nähdä sen)
  • mitä me opetamme lapsille käyttäytymisestä ja muiden arvostamisesta niin somessa kuin kasvotusten
  • kuinka otamme kotona puheeksi somen, oman itsensä arvostamisen, kiusaamisen…

 

Se on totta, että lapset ovat lapsia eivätkä osaa, ymmärrä tai tiedä kaikkea. Mutta sen piikkiin ei voi panna sitä, että perustaa jonkun toista loukkaavan instagramtilin tai haukkuu muita. Aikuisten täytyy myös kantaa vastuuta.

Tämä postaus otti nyt ehkä vähän eri suunnan kuin oli tarkoitus, mutta ei se mitään!

Lapsen tulee saada olla lapsi ja kokea itsensä hyväksi juuri sellaisena kuin on. Lapsen tehtävä ei ole olla laihdutuskuurilla tai murehtia sitä miltä näyttää verrattuna muihin. Toki lapsen ei myöskään tarvitse olla sellainen, joka kehuu jatkuvasti omaa ulkonäköään, haluaa esitellä itseään tai pitää itseä muita parempana. Sellainen neutraali ja hyväksyvä suhde olisi varmasti just passeli, niin kuin meille aikuisillekin. Aikuisten tulee myös havainnoida tilannetta, olla lapselle läsnä, nostaa esiin lapsen ainutlaatuisuutta ihmisenä sekä näyttää esimerkkiä.

Paljon olisi sanottavaa edelleen, mutta palataan tähän ehkä joku toinen kerta. Tätä tuskin kukaan lapsi lukee, mutta mieti sinä, että kuinka itse toimit ja millaista esimerkkiä näytät? -Krista

lapsi4.jpg

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s