Aromaterapian ihanuutta!

Yhteistyössä Ruusuhuone/Ritva Taina

Kävin reilu kuukausi sitten Kuusankosken Ruusuhuoneella aromaterapiassa ja silloin jaoin sen hetkisiä ajatuksia teille. Nyt kun aikaa on mennyt enemmän, voisin puhua siitä lisää. Ensimmäisenä sanon, että oli ihanaa ja haluan ehdottomasti mennä uudestaan!

”Aromaterapia on yksi suosituimmista täydentävistä hoitomuodoista Euroopassa ja monissa maissa se on osa virallista terveydenhuoltoa. Se on lempeä ja luonnollinen tapa terveyden tukemiseen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Aromaterapiassa hyödynnetään eteeristen öljyjen terapeuttisia ominaisuuksia sekä kosketukseen perustuvien hoitomuotojen käyttöä asiakkaan hyvinvoinnin lisäämiseen.

Aromaterapialla mm. poistetaan turvotusta ja lihasjännitystä, lievennetään kipuja, uudistetaan ihon solukkoa, hoidetaan unettomuutta ja stressistä syntyviä tai muita psykosomaattisia jännitystiloja. Yhä useammat hakeutuvat hemmotteluhoitoon vain rentoutuakseen työelämän kiireeltä.” Suomen aromaterapeutit

Mulla oli hieman erilainen käsitys aromaterapiasta, en tiedä miksi, ja se mitä todellisuudessa tapahtui olikin aika erilainen. Ajattelin, että hiljennymme kynttilän valoon erilaisten tuoksujen sekaan ja teemme joitakin harjoituksia. Se ei ihan niin mennyt, mutta ei onneksi haittaa! Kokemus oli silti ihana ❤

Ensin keskustelimme rauhallisesti minun elämästä, oli outoa ja samalla ihanaa puhua tuntemattomalle omasta elämästäni. Tähän kyllä vaikutti positiivisesti se, että paikka jossa kävin oli mielestäni ihana ja Ritva oli lämmin, rento ja rauhallinen. Tuntui lopulta hyvältä puhua ja meillä menikin sen suhteen hieman reilummin aikaa yhteisten kokemusten ja ajatusten vuoksi. Lisäksi kävimme läpi minun terveyttä.

aroma2aroma6

Kun kokeilee jotain uutta ensimmäistä kertaa, yksi hienoimmista asioista on tavata mielenkiintoisia ihmisiä. On ihana mennä jonnekin sen palvelun vuoksi, mutta myös että palvelun tarjoaja antaa ihmisenä minulle inspiraatiota.

Ritvalla oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja hän vahvisti minun uskoa omaan itseeni, että teen elämässäni sitä mitä haluan. Hänen kanssaan voisi keskustella vaikka kuinka ja sen vuoksi osallistunkin kevään aikana muihin hänen teemailtoihin.

Mutta takaisin asiaan. Keskustelun jälkeen tuoksutin erilaisia eteerisiä öljyjä ja kahta suosikkiani käytettiin sitten hoidon aikana. Tämän jälkeen riisuuduin, kävin makaamaan hierontapöydälle (tai jollekin vastaavalle) ja minut peiteltiin pyyhkeillä. Kerroinkin jo aiemmin, että vähäisissä pukeissa oleminen tuolla tavoin ei ole itselle ihan yksinkertainen asia, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan! Se tuntui ensin oudolta, olla täysin yläosattomissa, vaikka pyyhkeet olivat peittämässä vartaloani. Yritin kuitenkin vain rentoutua ja nauttia hetkestä.

On vaikea kuvailla miltä se tuntui: vähän kuin hierontaa, mutta ei kuitenkaan. Rauhallisempaa ja hellempää, mutta se tuntui silti hyvältä. Sen noin tunnin aikana käytiin koko kehoni läpi päästä varpaisiin ja sormenpäihin eli vaihdoin välissä mahaltani selälleni. Kehonosa kerrallaan pyyhkeet otettiin pois, tietenkään ei koskettu intiimialueiden lähelle.

aroma4

Itselle miellyttävä tuoksu, hiljaisuus, rauha ja joku koskettaa. Ei valittamista.

Kun se oli ohi, tuntui kuin olisin ottanut päiväunet. Olo oli rauhallinen ja rento, kiireet ja stressi jäi jonnekin kauas taakse. Sen loppupäivän otinkin aivan rennosti. Minulle myös kerrottiin mitä havaintoja kehostani sai selville ja se oli kyllä plussaa, että kerrotaan jos jokin asia herätti huomion.

Rauhassa puin päälle ja ennen lähtöä ostin vielä itselleni paikan päältä yhden eteerisenöljyn, jota on muuten ahkerasti käytetty kotona sen jälkeen. Sieltä on siis mahdollisuus ostaa vaikka se oma suosikkituoksu kotiin.

Kenelle aromaterapia sopii? Toki en tiedä onko jotakin oikeita syitä miksi joku ei voi mennä, mutta itse sanoisin että sopii jokaiselle. Kysyin silloin instagram kyselyllä, että onko jollakin negatiivisia ennakkoluuloja aromaterapiaa kohtaan? N. 25 % vastasi, että kyllä. Unohda siis omat ennakkoluulosi, mene kokeilemaan avoimena ja omana itsenäsi! Ei voi tietää, vaikka siitä tulisi juuri se keino, jolla sinä otat aikaa itsellesi ja aidosti rentoudut.

aroma5

aroma

 

Kaikenkaikkiaan jäi hyvä mieli tästä kokemuksesta ja todennäköistä on, että varaan pian ajan uudestaan. Sitä ennen ilmoittaudun kuitenkin muihin Ritvan järjestämiin teemailtoihin. Jos sinua kiinnostaa osallistua niihin niin tässäpä lyhyt selostus mitä on tulossa:

TULE KOKEMAAN MUSIIKIN HOITAVA VAIKUTUS
Ti 23.1 klo 18-19.30, 10€. Ilmoittautuminen ma 22.1. mennessä.

HÄPEÄ JA SIITÄ IRTAANTUMINEN
Ti 20.2 klo 18-20, 15€. Ilmoittautumiset ma 19.2 mennessä.

LÄHEISRIIPPUVUUDESTA KOHTI OMAA VOIMAA
Ti 13.3 klo 18-20, 15€. Ilmoittautumiset ma 12.3 mennessä.

PUHDISTAVA JA VOIMAANNUTTAVA CHAKRA- ILTA
Ti 17.4 klo 18-20, 15€. Ilmoittautumiset ma 16.4 mennessä.

RENTOUTTAVA MEDITAATIO
Ti 8.5 klo 18-19.30, 10€. Ilmoittautumiset ma 7.5 mennessä.

Itse ilmoittaudun todennäköisesti kahteen viimeisimpään, koen että niillä olisi jotakin annettavaa juuri minulle ❤ Ritva tekee myös energiahoitoja teemailtojen sekä aromaterapian lisäksi. Lisää tietoa näistä ja kaikesta muustakin: Ruusuhuone (fb)

Ritvalle voi varmasti myös soittaa: 050 4613342

Niskalankatu 4 Kuusankoski (lähes keskustassa)

Huom! Hän ei ole paikalla kuin sovitusti eli jos kaipaat jotakin, ole mieluiten ensin yhteyksissä.

Jos kiinnostuit aromaterapiasta, mutta et pääse Ritvan hoiviin, tutustu ihmeessä oman kaupunkisi tarjontaan, sitä varmasti löytyy. Ja jos tulee vastaan tällaisia iltoja: kokeile! Et varmasti menetä mitään ja parhaimmassa tapauksessa voit saada paljon ❤ Jokaiselle tekee hyvää joskus kokeilla jotakin uutta, rentoutua ja syventyä oman itsensä äärelle. Ihana ja loistava keino tehdä itselle hyvää. -Krista

aroma3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s