Koska me mennään naimisiin?

Tätä on kysytty multa yllättävän paljon, vaikka en siitä juurikaan puhu. Me ollaan menty kihloihin siis maaliskuussa 2015 eli yli kaksi vuotta sitten. Itse hääpäivästä ei ole tietoakaan. Tai ehkä hieman haaveita?

Monet ehkä ihmettelee sitä, miksi meillä ei ole jo käynnissä häävalmistelut, kun ollaan kuitenkin oltu niin kauan kihloissa. Monien mielestä kihlat on lupaus naimisiinmenosta ja aika kihlauksen sekä häiden välillä ei saisi olla liian pitkä. Toisaalta taas olemme seurustelleet vasta alle kolme vuotta sekä ollaan nuoria eli ei tässä ole mihinkään kiire.

Voin sanoa varmasti molempien puolesta, että me mentäis naimisiin vaikka heti huomenna jos se olisi mahdollista. Miksi se ei ole? Koska taloudellinen tilanne ei anna periksi.

Nyt moni ajattelee: eihän ne juhlat tarvitse isoa rahasummaa. Se ei ole päivän päätarkoitus viettää hienoja juhlia. Ja olen samaa mieltä! Mutta…

Olen useat juhlat/tanssit jättänyt välistä epävarmuuden ja häpeän vuoksi. En edes sen takia yrittänyt hankkia paria mm. vanhojentansseihin. Kaikki muut ympärilläni ovat saaneet näitä prinsessapäiviä. Uskoin myös vuosia, että en koskaan tule menemään naimisiin, sillä en löydä henkilöä kuka haluaa kanssani naimisiin. Nyt kun mulla on sellainen henkilö, haluan viettää hänen kanssa täydellisen päivän. Täydellisen juuri meille, täydellisen juuri minulle. Vihdoin mä olen se prinsessa!

 

häät2.jpg

En sano, että haluan kymmenien tuhansien eurojen ökyhäät tai muutenkaan mitään ihmeellistä. Mutta rakastan juhlia, kimalletta, runsasta buffettia, livemusiikkia, kauniita valokuvia, koristeita ja vieraslahjoja sekä haluan sen prinsessamekon. Nämä on mielestäni ihan perusjuttuja, mutta niitä me emme pysty nyt toteuttamaan enkä halua niistä luopua.

Siksipä me emme järjestä nyt pieniä häitä maistraatissa ja kahvittele sen jälkeen kotona. Haluan jotain muuta. Mulla on paljon toiveita ja ideoita sekä olemme Jukan kanssa keskustelleet yhdessä siitä mitä me häiltä haluamme. Ne haaveet eivät ole mahdollisia juuri nyt.

Tosin olen pohtinut asiaa siltäkin kannalta, että mitä jos jotain ikävää tapahtuu? Emmekä koskaan pääsekkään naimisiin. Elämää pitäisi kuitenkin elää tässä hetkessä, sillä se on ainoa mitä meillä on. Odotammeko silti ehkä monia vuosia? Mutta toisaalta taas se, että emme menisi nyt naimisiin ei varmasti pilaisi meidän elämää.

Päivämäärällä on mulle valtava merkitys ja olenkin katsonut vuodelle 2019 juuri täydellisen. En kuitenkaan usko, että sekään ajankohta on vielä oikeasti sopiva, mutta kuka tietää! Jos vaikka voitetaan lotossa 😀

Mutta unelmoida saa ja ideoita voi jo nyt laittaa muistiin, jotta joskus kun aika on sopiva ne voi laittaa toteen. Toivon, että jonakin päivänä saan olla prinsessa tämän prinssin vierellä juuri meille sopivissa häissä. – Krista

 

tahdon3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s