Onko sulla eväät mukana? Vinkkejä syömiseen

 

Pyysin tänään teiltä aiheita joista voisin kirjoittaa ja nyt avaan niistä ensimmäistä! Tää sattuikin todella sopivasti, sillä viime viikolla mietin itsekin tätä. Eli eväät; mukaan töihin/kouluun vai ei? Kannattaako eväisiin panostaa vai hakea kaupasta tai kahvilasta syömistä? Ja mitä sitä sitten oikein voisi ottaa evääksi?

Nyt kun olen ollut harjoittelussa eli päivät menee muualla kuin kotona niin olen huomannut eväiden tärkeyden. Ennen olin niin paljon kotona, että siellä kerkesi kokata ja syödä tai joskus harvoin otti mukaan yhden pienen välipalan. Nyt kuitenkin eväillä on todella suuri merkitys ja kehoitan kaikkia kyllä kuljettamaan eväitä mukana! Toki omat haasteensa siihen tuo esim. pitkät työmatkat tai se että ei ole säilytys tai kuumennus mahdollisuutta. Mutta nämäkin on asioita mitkä saa kyllä järjestettyä jos vain haluaa! Valitsee vain tarkemmin mitä ottaa evääksi, on valmis syömään yksinkertaisempaa ruokaa sekä hankkii vaikka itselleen sellaisen eväiden kuljetus/säilytys pakkauksen (tai mikä se nyt onkaan).

Toki eväisiin panostaminen vie sitten kerralla ehkä enemmän aikaa, riippuu toki monellekko päivälle tekee valmiiksi ruoat. Tämä nykyajan ”meal prepping” eli ruokien valmiiksi laitto, jotta voi vain avata rasian ja syödä, on loppupeleissä todella kätevä. Se vain vaatii sen, että joskus esim. iltaisin ottaa vähän aikaa ja kokkaile enemmän kerralla. Mutta sitten taas se helpottaa sitä, että ne ruoat todella on valmiina eikä niitä tarvitse enää miettiä sen kun vain syö!

 

eväät2

 

eväät3

 

Miksi kannattaa sitten tehdä eväitä valmiiksi? Mun mielestä se säästää aikaa.  Jos jaksaa panostaa kerralla vähän enemmän niin se säästää aikaa seuraavilta päiviltä. Ei tarvitse juosta kiireessä kauppaan hakemaan evästä vaan voi avata valmiiksi tehdyn ruoan ja syödä. Siitä tulee myös se tietynlainen helppous, kun ruoka on valmiina eikä tarvitse miettiä mitähän sitä tänään söis, koska kerkeän jotain hakemaan jostakin? Mä ainakin nautin niinä päivinä, kun ruoka on valmiina. Se on niin yksinkertaista ja helppoa. Sen kun vain avaa rasian aina kun on nälkä.

Lisäksi eväät säästää rahaa. Tai no riippuu toki mitä syö ja kuinka paljon on rahaa käytettäväksi, mutta noin yleisesti. Mun keskiverto lounas tai päivällinen kotona tehtynä maksaa n. 2e. Ja sillä todellakin saa hyvän, täyttävän ja terveellisen ruoan! Mitä tuolla summalla saa kaupasta? No ei oikein mitään ainakaan jos haluaa ihan kunnon ruokaa. Joskus olen hakenut kaupasta lounaan ja summaksi tulee helposti 5e. Toki eurollakin saa jotain jos ei niin välitä mitä sinne suuhun laittaa. Itse haluan myös syödä ihan kunnon ruoan eli rahkan ja hedelmien ostaminen lounaaksi ei itselle ole vaihtoehto, vaikka terveellistä ja halpaahan se olisi.

Eväät takaa myös sen, että saat syödä just sitä mitä haluat ja aika usein ne on kuitenkin terveellisempiä valintoja. Kaupasta ainakin itselle tarttuu helposti käteen jotain mitä ei muuten söisi, etenkin jos on kiire. Sieltä hyllyltä nappaa vähän mitä sattuu ja jos ei halua/voi käyttää paljoa rahaakaan niin vielä helpommin sieltä nappaa mukaan ravinneköyhää einesruokaa ja jopa herkkuja. Toki näitäkin voi syödä joskus, mutta ei nyt peruslounaana. Todella monet käyvät myös ulkona syömässä ja sehän usein vasta kallista onkin! Ja esim. buffetissa lounaalla moni syö sitten koko rahan edestä kolmen ihmisen ruokamäärän. Moni ei ehkä tajuakkaan sitä miten paljon ruokaa syö. Toki mäkin käyn joskus ulkona syömässä, mutta en tekisi sitä joka päivä tai edes joka kolmas.

 

eväät6

 

eväät7

 

eväät4

 

Kuitenkin meillä monilla on pitkiä työpäiviä ja syödä pitää. Terveyden ja jaksamisenkin kannalta olisi hyvä huolehtia siitä, että säännöllisesti annetaan sille keholle sitä mitä se oikeasti tarvitsee ja voi käyttää hyödyksi. Jos kuitenkin syödään, miksi ei syötäisi terveellisemmin?

Tässä ehkä huomaa paljon sen kuinka rahalla on merkitystä. Jos minulla olisi enemmän rahaa eli voisin vapaammin ostaa ruokaa niin kyllähän ulkona sekä kaupassa saa tehtyä hyviä ja terveellisiäkin valintoja! Mutta kun pitää pärjätä muutamilla euroilla koko työpäivä, on paljon järkevämpää panostaa kotona eväiden tekoon ja kantaa niitä mukana. Muutamilla euroilla, kun ei kuitenkaan kaupasta tai kahvilasta saa juuri mitään terveellistä ja täyttävää useammalle syömiskerralle.

Ja toki heillä ketkä tavoittelevat fyysisiä muutoksia niin eväät ovat entistä tärkeämpiä. Se ravinto on kuitenkin niin tärkeä osa ja siihen on helppo panostaa tekemällä itse eväät.

Vinkit eväiden tekoon:

  1. Suunnittele etukäteen. Sekin vaatii hieman aikaa, mutta helpottaa kuitenkin kummasti. Koska on eväiden teko päivä? Onko sulla käytössä ruokalista johon merkkaat valmiiksi mitä syöt minäkin päivänä?
  2. Varmista, että sulla on hyviä ja terveellisiä tarpeita kotona joista tehdä eväät.
  3. Asennoidu oikein. Älä pidä tätä taakkana ja vaativana hommana. Mieti miten paljon tämä hyödyttää, kun seuraavina päivinä ei tarvi miettiä mitä syö, kun kaikki on valmiina!
  4. Muistathan tarvittavat välineet kuten ne eväsrasiat!
  5. Muista, ettei eväiden kuitenkaan tarvitse olla tylsää ja aina samaa. Saa niissäkin kokeilla uutta!

Mitä sitten voisi syödä? Mun suosikit tällä hetkellä, jotka sopii hyvin evääksi:

  • Tuorepuuro
  • Smoothie
  • Munakasmuffinssit
  • Proteiiniletut/pannari
  • Erilaiset salaatit
  • Uuniperunat
  • Proteiinipatukat
  • Hedelmät
  • Pähkinät
  • Proteiinijuoma
  • Täytetyt paprikat
  • Täytetyt letut
  • Jauhelihapasta salsalla
  • Karjalanpiirakat
  • Chiansiemenvanukas
  • Kasvispihvit
  • Tortillat/wrapit
  • Pizzaruisleivät
  • Kasvispaistos juustolla
  • Intialaisilla mausteilla maustettu kana ja riisi

 

Toivottavasti saitte tästä postauksesta jotain irti ja ehkä vinkkejä omaan syömiseen.

Painotan edelleen sitä, että kokeilkaa rohkeasti uusia juttuja siellä keittiössä! Ruoka saa ja sen kuuluukin olla hyvää. – Krista Kohonen

 

eväät8

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s